Satakunnan Kansa 5.10.2010, s.3:
Apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus visio otsikolla:
Matkakeskus rautatieasemalle, city-raitiovaunu kolistelemaan
Porin Matkakeskus pitäisi siirtää rautatieasemalle ja matkakeskuksen ja Puuvillan välille perustettaisiin City-bussi-linja joka kulkisi tiheällä vuorovälillä.
Jalat irti maasta ideana Hannus heittää:
"Heilurina toimivan City-bussin voi korvata City-raitiovaunu. Niitä on ryhdytty rakentamaan uudestaan Saksassa Porin kokoisiin kaupunkeihin."
Kommentteja:
Hyvä että paikallisraideliikenteen mahdollisuuksia aletaan huomioimaan. Matkakeskuksen siirtäminen ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta. Linja-autojen pitäisi edelleen kiertää keskustan kautta, koska rautatieasema sijaitsee syrjässä. Ei ole joukkoliikenteen etu jos esimerkiksi etelään bussilla kulkevat joutuvat ensin matkustamaan rautatieasemalla, jos he ovat voineet tähän asti kävellä linja-autoasemalle. Esimerkiksi Turun suunnan linja-automatkustajat, jotka asuvat keskustassa joutuisivat vaihtamaan. Sama koskee myös Meri-Porin linjoja, joiden ajoaika on nykyisin lähellä tuntia. Jos ne joutuisivat jatkamaan vielä pidemmälle, vaadittaisiin liikennöintiin lisää autoja.
Mitä tulee raitiotiehen:
Minkälaiset matkustajavirrat olisivat sitten Hannuksen esittämällä Puuvilla-Keskusta-Rautatieasema linjalla? Jos Kokemäenjoen yli tehdään kallis silta, on raitiotietä syytä jatkaa pidemmälle kuin vain 500 metriä Puuvillaan. Pohjois-Porissa ainoa kohde johon raitiotien voidaan järkevästi jatkaa on Pormestarinluoto. Raitiotie Pormestarinluoto-Keskussairaala voi myös korvata linjan 12. Näin saadaan säästöjä liikennöintikustannuksiin. Tällainen linja voisi olla jo järkevä.
Suurin potentiaali raitiotielle Porissa kuitenkin on itä-länsi suunnassa välillä Sampola/Väinölä- Käppärä. Tällä osuudella on lähes koko matkalla kerrostaloalueita, ja asukastiheys ylittää 2000 asukasta/km2.
Hannus: Matkakeskus rautatieasemalle, city-raitiovaunu kolistelemaan
| | Tunnisteet: Hannus, Paikallisliikenne, raitiotie
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogiarkisto
-
▼
2010
(6)
- marraskuuta (1)
- lokakuuta (1)
- heinäkuuta (1)
- toukokuuta (1)
- helmikuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2009
(7)
- joulukuuta (2)
- marraskuuta (1)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
Blogitekstien asiasanat
1524mm
(1)
Bergen
(1)
Bybanen
(2)
Espoo
(1)
Gråkallbanen
(1)
Hannus
(1)
Helsinki
(3)
investointi
(1)
Kaukoliikenne
(3)
Kommentti
(1)
Kustannukset
(1)
kuva
(1)
laajennus
(1)
Lahti
(1)
Länsimetro
(1)
läntinen pori
(1)
Mikko Elo
(1)
Norrköping
(1)
Oikorata
(3)
Paikallisliikenne
(7)
Pori
(2)
raitiotie
(6)
raitiovaunu
(3)
Ruotsi
(1)
Satakunnan Kansa
(1)
Trondheim
(1)
URPO
(1)
Velog
(1)
Venäjä
(1)
Video
(1)
Vuosaari
(1)